Tänään oli ensimmäinen kilpailevaan valmistautuvien tokokurssilaisten kokoontuminen, ellei lasketa viimeviikkoista teorialuentoa siis... :) Aiheena olivat luoksepäästävyys ja paikalla makuu.

Luoksepäästävyyden eka kerta meni pipariksi tuomaria esittävän kurssin ohjaajan lähestyessä meitä: Pate tottahan toki rynni tämän luokse. Ideanahan oli pitää koiran hihna niin löysällä, että koiralla halutessaan on tähän edellämainittuun mahdollisuus. Kun asiaa toistettiin erilaisissa tilanteissa monia kertoja, jo seuraavalla kerralla Pate toimi paljon paremmin. Piti vain ottaa se kontaktiin napakasti, niin se näytti onnistuvan jo paljon paremmin: ei hötkyillyt tuomarin luo siitä lähtien, vaan olikin jo kiltisti perusasennossa, ei puhettakaan että liikkuisi! Tyytyväinen olen siis lopputulokseen, kun koira lopuksi oli mallikkaasti, nimittäin Patehan nyt on luonteeltaan lievästi sanottuna ulospäin suuntautunutta tyyppiä. :D

Ja sitten se paikallamakuu. Paikalla olo on ja on aina ollut varmaa kuin mikä, mutta Paten maahanmeno on vähän laiskan puoleista tai varsin hitaanlaista, voisi sanoa. Mutta kyllähän se sinne mennä römähti suht' asianmukaisesti ja paikalla pysyi yhtä kertaa lukuunottamatta. Ja se poikkeuskerta oli erittäin poikkeuskerta. Nimittäin toinen ohjaajista otti oman koiransa 'häiriöksi' tekemään liikkeitä sinne paikallaolioiden keskelle. No, ajattelin heti, että nyt ei tule mitään, mutta koira ei ollutkaan moksiskaan, kunnes sitten eräs seisoja päätti häiriökoiran ottaessa luoksetuloa näiden keskellä, että nyt hän lähtee sen luokse. Siinä vaiheessa, kun koirat juuri Paten vieressä hyörivät toistensa kanssa, Pate päätti nousta ja mennä katsomaan. Sehän oli arvattavissa siinä tilanteessa ja kävin vain kytkemässä Paten ja uudestaan jättö. Loppuaika sujuikin sitten ongelmitta. <:

Hyvin meni eka kurssikerta, ensi kerralla taitaakin olla vuorossa seuraamiset!

P.S: Pikku-Pate täyttääpi tänään kokonaiset 13 kk! ^_^